keskiviikko 1. elokuuta 2012

Brucea ja kalaa ja vähän muuta

Nämä siis ei liity toisiinsa.. otetaan ensin fisuset.. ystävä laittoi viestiä.. nyt ne on Kouvolassa, nimittäin Garrat!

Garrakalat.. tohtorikalat ja kun 30 min maksaa 26 euroa on se kokeiltava. Ne on niitä pienen pieneiä kaloja jotka nyppii kuollutta ihoa jaloista ja meiksin kantapäissä on juhlat siis kaloille.. sen verta rajussa kunnossa on kesän jäljiltä jalat.


Sitten vaikka muuta.. eilisen 03 kotiutumisen ja aamun aikaisen herätyksen töihin vuoksi on aika nuutunut olo.. päikkärit on paikallaan kun kotiin pääsen.. isäntä on par-aikaa nukkumassa tuli nimittäin kutsu töihin illaksi. Joneliini kotiutuu iltasella mummolasta ja se on sitten poitsullakin lomat lusittu.Maanantainna alkaa päiväkoti. Pekka oli eileennä riepotellut taas Jonen unipöksyjä kun kotona oli yksikseen.. omaan laatikkoon ne viennyt ja niiden kanssa nukkunut.. Isänä viskasi minut tänään töihin kun könkkö kinttuna ei jaksannut kävellä.. muuten siis kyllä mutta eilisen jälestä on kipiää. Oli Pekka sitten sillä aika sellaista isoa pehmolelua yrittänyt "salaiseen"nukkupaikkaansa eli välioven taakse, naulakon alle raahata mutta eteiseen oli jäännyt.. pehmo 4 x kissan kokoinen.

Sitten se Bruce..Isäntä osti liput jo kauan sitten keväällä minulle synttärilahjaksi.. Kenttäpaikat tietty. Kameraa (järkkäriä) sinne ei saannut viedä joten kännyllä pari kuvaa ja ne saan purettua vasta illalla joten niistä sitten enemmin ehkä mikäli onnistuivat. yli 4 tuntia kesti keikka tai melkeen 5 jos lasketaan lämppäys osuuskin ja ompahan pisin yhden artistin keikka missä olen ollut sekä luemma Brucen pisin live keikka. Ja kyllä kannatti olla.Isäntä tunnisti 3 biisiä minä melkeestä kaikki.. uusimman levyn biisejä en ihan tunnistanut. Lämppäriä kaikki ootteli ja ylättys oli että Bruce lämppäsi itse itsensä ja vasta murto osa ihmisistä paikalla.. mies ja kitara.. 45 minsaa, biisit I'll Work for Your Love, Leap of Faith, No Surrender, For You sekä Blinded by the Light sekä juttelua. Oli upea keikka ja vaikka kinttuihin koski ja jalat väsyi niin kyllä kelpais uusiksikin koko hässäkkä.. ensi kosketus Brucen musaan oli siinnä 7-8 vuotiaana Mika serkun kautta ja se jäi se musiikki. River albumin vinyylin kuuntelin naarmuiseksi niin ettei neulakaan enään kunnolla liikkunut..  Bruce on esiintynyt suomessa ueampaan otteeseen mutta eka kerta minulle nyt.. ensin olin liian nuori ja sitten köyhääkin köyhempi eli ei keikkailuun varaa. Sitten kun ois ollu varaa niin liput myytiiin niin nopiaa että ei kerenny ei.. Nyt kerkesi ja toivotaan että seuraavaksikin kerkiää..

Biisilista soittojärjestyksessä:

1. I'll Work For Your Love
2. Leap of Faith
3. No Surrender
4. For You
5. Blinded By the Light
6. Rockin' All Over the World
7. Night
8. Out in the Street
9. Loose Ends
10. We Take Care of Our Own
11. Prove It All Night
12. Wrecking Ball
13. Death to My Hometown
14. My City of Ruins
15. Does This Bus Stop at 82nd Street?
16. Be True
17. Jack of All Trades
18. Downbound Train
19. Because the Night
20. Lonesome Day
21. Darlington County
22. Light of Day
23. Shackled and Drawn
24. Waitin' on a Sunny Day
25. Back In Your Arms
26. The Rising
27. Badlands
28. Land of Hope and Dreams
29. We Are Alive
30. Born in the U.S.A.
31. Born to Run
32. Devil In A Blue Dress/Good Golly Miss Molly/CC Rider
33. Glory Days
34. Dancing in the Dark
35. Tenth Avenue Freeze-Out
36. I Don't Want to Go Home
37. Higher and Higher
38. Twist and Shout/La Bamba Rockin´all over the world


 Sitten siirrytään engelskaan...

To Alicia.. The Sky, The Boss, The Flag.. You are right, I have a heart of a American Girl.. PotteryBarn, Lexington, JellyBeans and so much more =D =D


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...