Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Viikko meni

Juu ei tullu töitä ei. Mutta onhan niitä muita paikkoja sitten taas mihin hakea.

Jää enemmin aikaa Sylviin ja korujen tekoon. Pikkuhiljaa niitä koruja on sen verran valmiina että myyntiin vois jo laittaa. Itelle olen tehnyt muutamia mutta suurin osa on menossa myyntiin. En vaan nyt tiiä että laittasko Blogin niitä varten vai iskiskö etsyyn ne.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Puikoilla on

Nyt se Sylvi on puikoilla.. luumu/lila IsoVeli on lankana ja puikko kilisee iltasella töllön tahtiin ja vähän päivälläkin. Ainakin toistaiseksi. Keskiviikkona on se haastattelu niin että jos työt alkaa lastenkasvatuksen piirissä niin sitten sitä neulotaan iltaisin ja päivät vihelletään ala-asteelaisten kanssa. Kesä menee "lomaillen" ja jos pääsen niin sitten ne työt taaas syksyllä jatkuis.

Kävin vaakassa.. sairastelu vei vajaa 2 kiloa.. monta kiloa viellä sultettavana.. mutta edistystä.

Otin Sylvin rinnalle toisen neuleen.. kaulaliinaa ohuesta multicolor langasta. Mikäli tarvin aivot nollilla neulontaa..

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Valitan...

Selkäkipua.. tämä on ihan ahterista. Ilmeisti huonossa asennossa nukuttu ja liian pitkään. Tuntuu kuin ylä ja ala kroppaa yritettääisiin riipiä erilleen tuosta ristiselän kohdilta. Kipu liukuu myöskin oikeaa reittä ja polvea kohden. Kaupassa käynti oli kauhea koettelemus. Kadut on kuivia ja olisi kiva kävellä vaan kun ei niin ei. Lenkkarit jalassa on helpompi ku maiharit nyt. Lapsi hyppeli onnellisena kun sai kevyemmät vaatteet haalarin sijaan ja lenkkarit jalkaan.

Piikkimatto on ahkerassa käytössä 2-4 krt päivässä. Taivaallinen keksintö selkäkipuiselle.


Näitä Amyn GumDrop tyynyjä ajattelin pari kevään aikana tehdä..




Näitä toisia myös on listalla pari tulossa. Mutta kun kankaan valinta on vaikeaa. Ehkä jokin Amyn kankaista miellyttäneen minun vaikeaa mieltäni.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kesää Unelmaa


Ajattelin näistä SunsetDreamin kuvista tilata vedokset keväällä ja laittaa makkariin tauluiksi.
Tykkään näistä tunnelmista ja väreistä ja tuosta "auringonpilkku" efecktistä.




maanantai 7. maaliskuuta 2011

Vihdoin...!!

Siis se lattia remontti alkaa. Tänään kävi setä sopimassa aikataulua ja perjantainna tulee remppaukko sitten sopimaan että mistä aloitetaan eli mitä tyhjennetään viikonlopun aikana. Varmisti setä viellä että väri on se Pähkinä.. ja onhan se. Ensi viikon maanantaina tai tiistaina se sitten alkaa klo 8.00 aamulla. Noin viikko siinnä kuulemma menee.

Ja kuinkas sattuukaan että huonommassa tapauksessa PartyLitet mennää rempan keskellä..



Odotan kesän unenomaisia helle päiviä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Keskellä Viikkoa

Kuvaa paiskataan taas ja taas se on Kissa. Tuo kissa on vähän niinkuin minä.. tähyää taivaalle että tuleeko se kevät jo, eikö tuu.. Olen kyllästynyt lumeen ja pakkaseen ja miljoonaan kerrokseen vaatetta kun ulos aikoo. Aion ostaa tulppaaneita maljakkoon ja kevät verhot teon alle helpottamaan odotusta.

Ommellut olen kypärämyssyjä mallia Ritari poikaselle. Kaavaa väänsin kun ei sopivaa löytynyt ja tämä on "omastapäästä" vetästy sitten. On harmaa ja kuulemma ihana. Toisessa on karvaa ja on kovemmille pakkasille. Päiväkodin puolelta tuli kommentointia pääkappaleen hyvästä käytännöllisyydestä eli ei jää niska paljaaksi. Näitä myssyjä tulee ompelun alle myös tyttöpuolille ja myyntiin Etsyn HootHoot kauppaani sitten.. kamera pitäisi tosi saada uusi.. tämä valo ei millään riitä tuolle kameralle. Ompeluun tulee nyt kaavojen löydyttyä (en hukannut, laitoin vaan varmaan talteen) pehmoja. Samaiseen mestaan laitan koruja myös keväämmällä.. tavaraa tekoon on tulossa Japanista tälläkertaa ja Englanninmaalta vähän myöhemmin.. itselle on yksi koru suunnitteilla.



lauantai 8. tammikuuta 2011

Odotus


Kevät ja väri.

Valo ja lämpö.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kuva pläjäys



Kuvankäsittely softat on Ihania

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Antakaa..

Kesä.. tai vaikka vaan edes lupaus keväästä. Talvi on kiva ja Joulu myös mutta kaipaus kevääseen syttyi jo.. odotus lämpimästä ja Valoisasta.





Aion lievittää valon ja värin kaipuuta ompelemalla ensi vuoden alusta. Ihanilla vintage 50-luku kankailla. Kukkia ja pilkkua ja raitaa.. keltaista, vihreää, turkoosia ja paljon muita pirteitä ja kesäisiä värejä. Malleja on muutama jo odottamassa ja ensiksi tulee Lintusia sarjassa.. Näistä ja Väreistä lisää Tammikuussa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

PostiSetä Paketin Toi

Tilasin itselleni jokunen aika sitten huulirasvoja ameriikan maasta.. joo saa niitä lähempääkin mutta ei näitä.. makuja maan mainioita.

Tänään ne tuli.. tuli myös yllätyksenä ihana Dots:in huulikiilto minkä meinasin tilata mutta jätin sitten pois. No saimpas sen kuitenkin =D

Paikka josta tilasin on mahtava, kerrassaan fantastinen.. paljon ihania huulirasvoja ja kiiltoja, mutta enimmäkseen rasvoja. Esimerkkeinä Juicy Fruit purkan makuinen huulirasva tai vaikka Kellogs DigEm Murojen makuinen, entä kelpaisko vaikka Bilsburyn vohvelin makuinen.. itse tykkään smakerin ja muiden kirsikka ja karamel omppu mauista.. ja monista muista..

Ja hinta kiinnostaa kaikkia.. no 6 euroa tuli maksamaan nuo ja kumpaakaan ei saa suomesta vissiin, vai myykö joku paikka nuita erikoisia. Sokoksella on jotain mutta ne on Smakerin perus eli erikois tai kausi juttuja.

Tilatut on

1. Very Cherry Vanilla purkki ja on niiin kirsikka-vanilja jäätelön makuinen että Nami

2. PepsiCola Cherry Lip Balm. Ihan CherryKolalle maistuu.. ja tämä on jumbo koko eli 2 kertaa normi huulirasvan kokoinen.

Lahja on Dots:in Raven N' Blackberry Lip Gloss eli kiilto. (kuvaa en tästä löytänyt mutta purkki on pyöreä nappi)




Kuvat on suhdekoossa eli purkki suhteessa putkeen.
Putken pituus on etusormi + korkki lisäksi eli tosiaan jumbo.

Tänään lähtee uusi tilaus tuonne jenkkilään..



keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Päivänä muutamana

Eli viime päivinä on ollut taas kaikkea.. päivittämään blogia ei ole päässyt Kiitos Soneran. 2 päivää netti poikki kun ne etsi vikaa. Vika palveluun saannut jonottaa ja kirota taas oikeen urakalla. Ja sitten sanotaan että juu laitetaan viestiä kun vika selviää.. sitä viestiä vaan ei koskaan tule. Nyt toimii netti.. kuinka kauan??

Päivähoitomaksukin putkahti luukusta.. olivatten sitten oikeen tuplanneet isin tulot. Että jos se sen verran tienais niin arvatkaas mätänisinkö tällä kurssilla. No siis en todellakaan.. Oikaisua on siis päivähoitomaksuun tulossa. Laskelman (varhaiskasvatuksessa olevien ohjeiden mukaan laskettuna) mukaan summan pitäisi olla n.45 eikä 169 euroa kuussa.

Jotain mukavaakin sitten.. tänään sain pomolta mukavan "lahjan". Sauna tuoksuissa pakkaukset muuttuu ja Emedolta käsky että vanhalla olevat pitää alentaa. Minä niitä sitten siinnä alentelin ja pomo kysyi että saunottekos te. No juu juu saunotaan. Sain Salmiakki ja Savuyrtti tuoksut. Jos sitä tänään kokeiltais vaikka.

Nyt hakemaan napero ja sitten ruuan laittoon.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Puuh ja huuh..

Nyt tulee huono posti.. Valitusta ja sen sellasta.

Ensimmäistä "työ" viikkoa on 3 päivää takana ja.. no mennyt on joo.. muuten on mukavaa.. työkaverit ja pomo ja työ on mukavaa.. työ tosin on toisinaan aikas rankkaa.. iso laatikko Teema-mukia nimittäin painaa aikamoisesti ja mega säkki peittoa ja tyynyä on hankala käsitellä kun ei tiiä mistä ottaa kiinni. Suurin ongelma on minun kinttu.. jalkapohjat on kuin tulessa 8 tunnin seisomisen ja kävelyn jäljiltä. Kivilattia ei auta asiaa yhtään.. istuakkaan ei voi kuin tauoilla. Toki tuo jalkapohjien väsyminen menee ohi aikanaan mutta sitten se suurempi ongelma eli selkä.. 4-6 h menee aika kivuttomasti mutta loppupäivästä huomaa jo vihlontaa ja pelkäämpä että se pahenee.. samoin käsissä huomaa reuman oireet.. se on tämä syksy.. toivon että ei pahemmaksi mene mutta jos menee niin sitten pitää katsoa että mitä tehdään harjottelu paikan kanssa.. kuiten ois 8 viikkoa oltava ja 8 viikkoa kipujen kanssa on ikuisuus..

Tuli lääkäriltä sitten myöskin se työkyky lausunto joka tutkittiin reilu 6 kk sitten.. eli suositus ois 4-6 h päivä ei enempää.. selän ja reuman takia on vaikea sitten saada töitä oikeastaan mistään.. harjotteluun pääsee kun se on työnantajille ilmaista.

Tosin olen ajatellut hajea opparilla tuohon FotoMonzaan joka hakee nimen omaan oppista tai työntekijää.. se ois koko päivä mutta siinä sais olla jaloilla ja istua. Jotta näkee sitten mitä sanotaan siellä.



maanantai 13. syyskuuta 2010

Sopimus

Olen tehnyt sopimuksen.. itseni kanssa. En enään tee mitään minkä selkärankani kieltää. Tänä aamuna toimin vastoin kieltoja ja tässä tulos. Kurssipäivä kesken ja kipulääkettä nassuun. Aamulla jo tuntui että älä mee, sattuu sen verran jo herätessä.. Siis herätessä siitä kipu koomasta mitä uneksi kutsutaan toisaalla. Vaan minäpä meni ja istui 9:stä 11:30 sillä saatanan kovalla jakkaralla missä on mahdoton vaihtaa edes asentoa siedettäväksi. Nyt sitten se kostautuu.. Kipu kulkee selässä edes takaisin ja ruhjoo mennessään. Huomenna onneksi vapaa päivä.. omaa lupa lomaa asioiden johdosta.

Huomenna tulee se huolto setä laminaattien vuoksi. Saadaan asiaan vauhtia. Saadaan muutama muukin asia selville.

Olen ommellut verhot olohuoneeseen että Jonen huoneeseen. Olkkarissa on nyt valkoiset verhot valkoisella kuviolla. Ja Jonella on vaaleanvihreät verhot poliisi aiheilla. Yksi sohvatyyny ommeltu ja toinen viellä ois työn alla.

Nyt ois aika juoda kahvi ja lukea Marissan kirjaa.

lauantai 21. elokuuta 2010

Vähän tätä sisustamista taas

Ihan vaan tämän lattia ja maali homman tiimoilta kattelin. Tässä ois kuva pläjäys. Alhaalla maalit Setistä Hiekka, vaaleimmasta tummimpaan. Tuo keskimmäinen oli ensin tarkoitus olla se seinien väri. Vaan nyt kun lattiaan on valittu Pähkinä niin tuo on liian tumma ainakin minun makuun. Lattia kuiten on aika tumma. Ele vaalein ois ehkä sopivampi. Lattian väriä on vaikea laittaa kuvana. Ruutu aina vääristää niin paljon näissä. Mutta muutama kuva vertailun vuoksi.



Ja sitten tähän miksi? asiaan. On tullut kommenttia että miksi laminaatti joka nostaa vuokraa kuiten. No Siksi että tämä on meidän Koti. On vuokra, eikä sekään ihan halvin mutta silti. Meillä ei ole varaa eikä oiken haluakaan omistus kämppään joten miksi ei. Jos asuu vuokralla niin pitääkö asua murjussa. Ilmeisesti sitten. Nyppii ja pännii tuollaiset kommentit. Tämä nykyinen muovimatto on ilmeisesti alkuperäinen eli 20 v ja siltä se toisaan näyttää. Joku on aikanaan Vahannut tämän ja sitä EI, kertakaikkiaan EI tehdä muovimatolle. Menee kiilto ja tulee ihan paskasen näköinen vaikka kuin ois luututtu. On Reikiä ja maalia ja muuta lattiassa joten vaikka se vuokra nousee niin Laminaatti tulee. Kun on 10 vuotta asunnut samassa vvo-asunnossa taitaa saada tuon laminaatin ilman kustannuksia. No siihen on matkaa. Tosin taidamme sittenkin asua viellä tässä.

Ja maalaamisesta sitten no kerran se 3 vuotis etu on 150 euroa maali tarvikkeisiin ja saatiin oikeen valita että mistä (k-raudasta valittiin) niin miksi ei maalattas. Saa tapettiakin mutta ei oikeen ole meitä varten tapetit. 5-vuotis etu on meillä seuraava sitten. Se voi olla kuulemma esim. sälekaihtimet koko huoneistoon.. no ei kiitos. Edun arvo on enimmillään 1 kk vuokra eli meillä reilu 700 euroa. Me on muutettu tähän 2006 lopulla eli ens vuonna ois loppu vuodesta sitten se 5 v täys ja ajateltiin että jos vaan mahdollista niin kylppäriin remonttia ehkäpä. Ja lastenhuoneen vaatekaapit uudet. Edellinen kun maalasi ne ovet niin ne on kierot ja ei pysy aina saranoillaan. Tuo maali etu mikä nyt on saatiin jo viime vuonna mutta nyt vasta käytetään se.

torstai 5. elokuuta 2010

Otsikko

On se otsikon keksiminen vaikeeta.

Muutaman päivä on mennyt niin etten ole viitsinyt.. niin niin viitsinyt kirjoitaa. Ei ole isoja asioita tai tapahtumia.

Tämänpäivän suurin tapahtuma oli kun kävin ostamassa 2 vihkoaa. Jonelle Salama McQueenin ja ittelle PikkuMyyn. Samalla sitten kattelin Anttilassa lasten vaatteita. On ne talvivaatteet sinne pikkuhiljaa hiipimässä. Välikausipukua kattelin. Paljon Cars vaatteita ja niistä Huppari ja pari paitaa ois listalla.

On myös tullut Muumi-saksia. Ihania lasten ja isompien. Mamma-sakset huolisin.

Enimmäkseen aika on mennyt pyykkiin ja ompeluun. Aamulla 07 ylös ja isi vie pojan päiväkodille ja minä haen sitten puolilta päivin kotio nappulan. Siinnä se.

maanantai 2. elokuuta 2010

Elokuu

Se on vihdoin täällä.. siis se elokuu ja loppukesä. Kesä on kiva vaan tämä loppukesä on kivempi. Lämpö on pehmeämpää ja valo keltaisempaa ja utuisempaa. Aamuissa on jo sellainen kirpeä vivahde että Syksy on kohta täällä.. Ja nyt nämä elokuun aamut on vain ja ainoastaan minun. Lapsi palasi päiväkodin maailmaan (08.00-12.00) ja isi meni tai pikemminkin joutui töihin. Tuo työ ei ole oikein unelma.. pakkotyö mutta jos jotain muuta tulis vaikka eteen. Saa nähdä Joudunko minä kurssille. Jos niin se alkaa 23 pv ja kestää marraskuulle. Kurssi itsestään on ihan turha. On tarkoitettu niille jotka on työelämästä jostain syystä syrjäytynyt. No tavallaan minä olen mutta se ei ole omaa syytäni. Selkävika ja reuma on sellainen yhdistelmä että ei työnantajat mielellään ota. Joten hakenut olen ja osaan hakea ja tehdä cv-n. Nuo on niitä mitä siellä kurssilla opetetaan. Terveyttä ne ei pysty palauttamaan ja se on se työrajoitteneisuus ongelma.

Kahvia ja hiljaisuutta tai ehkä kahvia ja hiljaista musiikkia. Mediaeval Baebes on tämän päivän musiikki valinta ja levy Undrentide.



Odotan ilmojen viilenemistä että pääsee enemmin neulomaan. Syksy on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta heti Joulun jälkeen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...