Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. kesäkuuta 2016

2 kuukautta

Hui hupsis ja pompsi meni 2 kuukautta ilman päivityksen päivitystä tänne. No ei siinnä että mitään ihmeitä ois tapahtunut mutta hyi miten aika menee.. mihin sitten meneekin.

Tukka vaihtui Pinkistä tummaan Punaiseen takaisin.. Pinkki tuli ja meni.. eikä enää tuu takas. Tukka lyheni ja kasvaa kivasti ja kohta se taas lyhenee.. Polkkaa pidän nyt niin että kaikki karvat kerkee kasvaa samaan pituuteen tästä miljoona eripitusta karvaa vaiheesta.

Poitsun koulu loppui ja loma alkoi. Lomalainen ei halua Lappiin tänä vuonna. Hokee "en tahdo" ja pakko ei ole jos ei taho.. Tekee mitä tekee kunhan jotain tekee. Mummolassa käy välillä ja on ihan lomalla vaan. 4 luokka tuo tullessaa uusia haasteita, pitempiä päiviä ja uuden open. Tai no ei se Henkka uusi ole kun liikkaa on näille ennen opettanut mutta nyt tulee Henkasta ihan oma ope sitten ja se on sitten 6 luokkaan asti. Satu valmistui virallisesti opeksi viime kouluvuoden alussa ja menee ottamaan vastaan 1 luokan syksyllä. Jonella alkaa myös ekstra tuntina äikän tuksa lukemiseen liittyen eli luetun ymmärtämisen tuksa. Kyse enemmän on Jonella keskittymisestä kun muusta mutta kun se paranee tuksa tunnit loppuu. Ja siitä että ne loppus aika äkkiä on tullu pojalle kannustin siihen että on ruvennut Lukemaan enemmin itekseen kotonakin. Tänäänkin kaveri luki liki 2 tuntia ja toisella kädellä rapsutti Prinssin vatsaa samalla.

Kissan Poika Prinssiseni tippui partsilta ja oli 1,5 vuorokautta isossa maailmassa yksin ja nälissään. Onneksi löytyi elossa ja ehjänä, likainen ja pelästynyt kyllä oli. Minä laukkasin yhden päivän ja melkeen yönkin ettimässä ja seuraavana aamuna isäntä löysi pelästyneen prinssini. Ei saannut isi sitä liikahtamaan auton alta mutta mamin ääni ja kädet kun tuli paikalle ja otti kissasta kiinni niin kaveri suorastaa ryömi iholle sieltä. Sitten tultiin kotiin ja oli nälkä pojalla, voi että olikin. Sitten pestiin ja nukuttiin. Edellisenä päivänä sitä itki äiti sekä poika Prinssin perään. Minä lupasin universumille että jos saan Prinssini ehjänä ja elossa kotiin en hetkeen mitään pyydä. Eli että nyt en hetkeen pyydä.. Luna ei syönnyt sinä aikana mitään oikeen kun Pekka oli pois ja nukkui minun vieressä ja välillä kävi ikkunasta kattomassa missä ukko on. Tapahtuman jälestä on Prinssi nukkunut meidän sängyssä yönsä. Seuraa ja on minun kanssa paljon, paljon enemmän. Kinuaa jopa syliin mitä ei ennen ole tehnyt. Toisinaan oikea sylivauva. Mutta voi kuin me sitä Rakastetaankaan, melkeen kadotettiin ja nyt huolehditaan viellä enemmin että mitään vastaavaa ei käy koskaan enään.

Auroralle olen ommellut ja neulonut.. (bjd-juttuja enemmän bjd blogissa) ideoita on paljon ja niitä hiljakseen toteuttelen.

Isäntä on töissä päivät.. omaa alaa eli autoja maalaa.

Minä metsästän keltaista takkia itselleni syksyyn. Joo Syksy on jo mielessä.. se on aina.

“Veden hiljainen solina ja sateen kuiskaus oli vielä siellä ja sen ääni muistutti yksinäisyydestä ja täydellisyydestä” -Mymmelin Tytär-

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hupsis sentään.. *edit*

Niin että taas tuli ostettua kissantolppa. 20 euroa naamakirjan kirpparilla. Iso puu ja ihan siistille näyttää. Parveke puuksi tämä tuon entisen pikkusen tilalle. Se menee sitten Pörri-pennulle puuksi. Olin tässä jonottajana mutta edellinen varaaja perui joten saatiin sitten Jouluahjapuuksi kissoille uusi kun talvellakin parvekkeella ovat. Lasitettu parveke antaa kissoille lisää elintilaa ja sitä ulkoelämän tuntua niin on se sielläkin tällänen kiva. Ylhäältä näkee ikkunasta ohikulkijat kivasti. Voi nämä meidän karvapyllyt vahtia lapsi pulkkamäessä talon takana.

*edit* No ei tästä tullu partsipuu vaan poika halusi huoneeseensa tämän joten lastenhuoneen puu siitä sitten tuli.


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kissa Kissa Kissa

Sitä siis tuleman pittää.. Kissan kuvia kovasti..

Kun Luna tuli meille ei kestänyt sylissä nanosekuttiakaan.. kamala vääntelehtiminen ja paniikki vaan päälle. Silittää sai vähän päästä ja tassuihin ei ollenkaan saannut koskea, eikä kyllä häntäänkää.. massusta puhumattakaan eli kovin oli arka kosketukselle. Pökkäili ja pörräsi kyllä.

Entä nyt.. Pörisee kovemmin kun koskaan.. vähän suu auki että oikeen kuuluu.. Pökkäilee, nousee takajaloilleen pökkäämään jos vaan on joku kohilla vastaan ottamassa. Iltasella leipoo minun kinttuja ja vatsaa ja köllähtää hetkeksi viereen. Aina aamusin kun ukot lähtee liikkeelle maailmalle pitäs mennä typyn viereen vähän sängyle että pääsee pörisemään ja leipomaan ja kierimään. Saa hieroa varpaita ja varpaitten välistä.. nysvätä häntää ja jalkoja sekä rapsuttaa massusta. Enemmän minun sylissä viihtynee mutta on tässä koettu isin ja typyn lähestyminen näin kuvan kera.. Isin kainalo on hyvä nukkuma paikka. 

 Päivä aktiviteettia riittää uuden tolpan saavuttua.. siinnä mätetään toisiaan millon mistäkin kulmasta lättyyn ja sitten vähän painitaan.. ja pussataankin. Yhdessä istutaan ja vahditaan tolpassa ja partsilla maailmaa.
Ennen hyllynpäälys oli vain Pekan paikka nyt siellä on molemmat.. sinne on hyvä köllähtää kun sieltä näkee ja kone kun on alla niin mani hipluttaa varpaista aina välillä mikä vaikuttaa olevan mukavaa. Luna tosin ei hyppää suoraan lipastolle ja siitä hyllylle vaan menee tietskapöydän kautta hyllylle ja sitten.. ilmeisemmin on liian korkea kaappi että vois hypätä suoraan.


 Siinnä se mamin tyhjä lankakori on.. (kangas oli pesuun menoa oottelemassa).. voisko sinne mennä..


 Ei kun siellä on jo mörökölli unilla..


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kissan elämää


Kuten aiemmin sanoin se puu ostettiin hurrrrjaa 40 euron hintaan ja tänään haettiin ja oletin sen olevan pienempi ja kapeempi.. ei ole on ISO. Ja tät myöden meillä on eri onnelliset kissat.. varsinkin Pekka on pörriäis olotilassa. Kuvat kertokoot enemmin. Luna ei oikeen tiedä miten tähän suhtautua.. välillä häntä räjähtään harjaksi ja vauhti on hurja ja sitten taas mennään tutkimaan.Tällä hetkellä Pekka nukkuu isolla ylä tasanteella ja Luna riippumatossa. Luulisin että tämä puu kestää näillä hönteillä pidempään kuin entinen, ei ole niin kevyt ka nuo tasanne levyt on paksummat.. isäntä totesi että jos tuo entinen puun on Fiiati niin tämä on Mersu =D




 






tiistai 31. joulukuuta 2013

Kissa postia (paljon kuvia)

Siitä onkin jo jonkun aikaa kun on Pekka ja Luna postausta ollut joten näin vuoden loppuun kuva pläjäys. 8.elokuuta saapui Luna meille joten melkeestä 5 kuukautta on kissoilla yhteiseloa ollut ja eipä nuo tappele silleen oikeesti vaan sitä nahinaa mitä kissoilla nyt on. Pekku kurnuaa ja purnuaa perässä ja Luna läpsii lättyyn välillä.. Luna on isännän perässä roikkuja ollut viime aikoina.. aina pitäs olla herkku-lelu-kaapilla ja naukunaa perään kun ei huomata.. Kehrää kun raktori kun vaan nimen sanoo ja kieriin ja puskee.. Pekku ei kehrää läheskään niin paljon mutta Pekku on halimonsteri. Lunakin jo halittavana kestää.. ei ehkä kauhesti tykkää =D mutta sietää.Molemmilla on omat nukkumapaikat eli yhdessä ei nukuta. Pekku nukkuu Jonen sängyssä tai säkkituolissaan tai nojatuolin nojalla tai sohvalla.. Luna taas minun "työ"tuolilla tai meidän sängyssä, vaihtelevasti säkkisäkkituolissa mutta ei yhtä aikaa Pekun kanssa.. kumpikin nukkuu toisinaan (eli silloin kun ei tarvis) keskellä olkkarin lattiaa..


Meidän sängyssä keskellä peittoja, mukavaa ja pehmeää..
 

 Painiottelu säkkituolissa



Sängynalus monsterit..


Tolpassa yhtä aikaa ei toimi ei... liian pieni tolppa tai liian isot kissat..


 Luna päivä torkuilla.. ehkä vähän hävettää =D


 Säkkituoli se vaan on kiva paini paikka..


  Isin peitto kahisee ja on hikinen.. eli ihan paras..


 Pekku päikkäreillä


Joulu oli jännä.. Luna poseeraa oikeen kun kuvattii kuusta ja kissoja aaton aattona.. ei kumpikaan koskenut kuuseen eikä se oikeastaan kiinnostanut pätkän vertaa.. Mutta tarjoiluvaunun alahyllyllä kuusen kynttilöiden valossa näytti olevan mukavaa katella..

 

Ja toki se pakettien avaaminen pientä kissaa väsytti...


 Ja tais tulla paketti voittokin.. vai liekkö kinkku jumppaa mitä sitäkin piti maistaa ja kovasti maistuikin..


Saakaa / hankkikaa herkkukori.. se on varma kissan pyydystin.. oli kori/laatikko vaikka kuin pieni niin Pekkulin on sinne pakko yrittää mahtua. Mahtui kun aikansa vääsin ja käänsi.. tiukkaa oli mutta siinnä se aatto mukavasti korissa meni..



 Hetken malttoi Pekku korista poiskin olla aattona..

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Taas kissa postia

Taas tätä juu mutta kyllä nämä tästä harveneevat. =) Pekku ja Luna on viime päivinä ottaneet aika rauhallisesti, paitsi öisin. On rallia ja purinaa.. enimmäkseen Pekun puolelta. Luna on päiväunia viettänyt minun pöydällä ja siellä se Pekkakin on hyllykolossaan toisinaan.. Parveke on viellä päivät avoin joten siellä vietetään aikaa.. Nukutaan Jonen vanhan viltin päällä ikkunan kulmassa tai pahvilaatikossa. Pekka yrittää vaikutusta tehdä kierimällä tuolin alla ja kurnaamalla. Öisin ehkä se levottomuus tulee siitä ettei pääse parvekkeelle kun on jo sen verran kylmät yöt.

 





maanantai 12. elokuuta 2013

Maanantai..

Se on sitten päivää vaille Jonen koulun alku. Poika väittää ettei jännitä mutta on kun muurahaisia housuissa. Eilen käytiin illalla kävelemässä koulureitti ja sen 30 minsaa sen tuon poitsun vauhilla ottaa joten 40 minsaa ennen koulun alkua sitten lähettävä kotoa että kerkiää vähän siinnä pihalla kavereitten kanssa jutella. Tänään kanssa käydään se kävelemässä illalla. Ja sitten huomen aamuna se alkaa. 2-4 viikkoa saattelen ja hajen poitsun ja sitten se pitäs osata ite. Vauva kasvaa isoksi, ens maanantainna 7 v.

Kissat on kun ois aina olleet yhessä. Eilen illalla oli hellyttävä ruoka hetki kun Luna oli syömässä ja Pekka tunki viereen syömään. Kylki kyljessä söivät koko kupin tyhjäksi ja sitten nukkumaan. Luna tolpan nokassa ja Pekku säkki tuolissa. Enään ei ole edes sihinää ellei Pekka päätä hönttöillä oikeen tosissaan, tosin siinnä menee muillakin hermo. Tänä aamuna isäntä läks töihin 6 maissa niin Pekku pisti kurnutus ja laukka rallit pystyyn ja vaikka kuin komensi niin ei hiljenny vauhti. Luna tuli sitten minun viereen nukkumaan ettei jää höntön pojan jalkoihin. Sinne isännän peiton päälle kehräten kerälle nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Eilen oli Pekun nukku päivä eli melkeen koko päivän makas säkkituolissaan. Luna siivoili seuraksi sitten keittiössä minun kanssa. Tarkasti katsomassa mitä tehään ja mihin laitetaan. Välillä kävi tallomassa isäntää tuolta punkasta hereille ja Pekkua säkkituolista.. Meillä on Pekun reissukoppa partsilla ja Lunan koppa tossa eteisen nurkassa.. Pekkun niissä käy nukkumassa mutta Luna ei ole kumpaankaan koskennut. Ei edes omassa käynnyt sen jälkeen kun tuli joten ei ole pois lähdössä. =)

lauantai 10. elokuuta 2013

Lunan kuvia ja tilanne päivitystä

Tämä on hetken aikaa hieman enemmin kissa painotteista ihan siitäkin syystä että tätä kotiutumis tilannetta päivittelen kuvien kera tänne. Siivoillessa oli molemmat kissat mukana mutta Pekka kyllästyi ja paineli nukkumaan. Lunakin kävi Pekun kanssa saunan lauteilla nukkumassa mutta taisi tuo lelulaatikko kutsua sen verran että ihan pika unet vaan. Pingviini on saannut olla mukana leikeissä. Mutta suurin riemu repesi kun löytyi kissanminttu tyyny. Kieritty ja pyöritty 20 minuuttia pitkin olkkarin lattiaa. Sitten vatsa täys ruokaa ja nukkumaan. Nyt on hiljasta kun kissat nukkuu lauteilla ja lapsi on ulkona. Meillä siis kylppärin ovi auki kun laitan pyykkiä tms ja siitä sitten saunaan pääsee sopivasten ja siellä Pekku usein nukkuu ja nyt siis Lunakin. En niitä viitti hätistellä ulos sieltä kun on kerran niiin hyvä ja pimeä uni paikka, olkoon ovi auki tuleevat kun heräävät.






perjantai 9. elokuuta 2013

Perjantain suhinaa *edittiä*

*edittiä lauantai aamusta* Eilen illalla laitoin kuten tavallista märkäruuan kuppiin ja siine ne samalle kupille mahtui molemmat syömään. Luna erittäin innokkaana ja Pekkuli vähemmän kun ei ollut ihan Pekun herkkua. Illalla oli myös herkkua aika eli kun minä söin leipää maksamakkaralla niin molemmille palat kanssa ja nehän hävis hujauksessa. Pekka toki on tottunut maksamakkaraan mutta Lunasta entiiä mutta maistui hyvin. Illalla istuivat partsilla kynttilä amppelin alla kattomassa maailmaa vierekkäin. Yöllä oli suhinaa ja juoksua mutta enimmäkseen ilmeisemmin leikkiä koska ei mitään kolinaa tai rähinää kuulunnut. Ja 5 aikaan aamulla Pekku halusi leikkiä mutta ei ollu vastakaikua. Isi laittoi siinä 6 maissa ruokaa kuppiin kun läksi pelireissulle ja nyt ovat syöneet ja nukkuvat.

Ja onhan se pari tuntia ollut vähän suhinaa ja sihinää. Siinnä neljän maissa kävimme katsomassa, tutustumassa ja noutamassa kissa-neiti Lunan. Automatkan alkuun vähän naukumista mutta ei pahemmin. Isäntä ja lapsi jäi pihalle laittamaan pyörää kellariin ja me tulimma sisään ja kopan ritilä auki. Pekku jo ovella vastassa ja ihan pihalla koko ukko kun sitltä tulikin mamin lisäksi tyttö ja viellä kissa sellainen. Luna reippaasti kopasta ulos ja asuntoa tutkimaan.. on käyty keittiö ja makuuhuoneet ja olkkari sekä parveke perusteellisesti läpi. Uuden kaverin lelut testattu ja ruuat maistettu useampaan otteeseen. Tolppakin otettu haltuun jotta Pekku saa tyytyä alempaan tasoon. =D Sihinää, sähinää ja huitomista on hiukan esiintynyt kuten oletettavaa mutta ei suurempaa. Ja tämäkin siitä syystä enimmäkseen että meitin poika on niiiiin innokas tekemään tuttavuutta että ei toinen perässä kerkiä. Tyttö on syömässä niin toinen tulee häntää nuolemaan, kyllä siinnä herneet menee pienempäänkin nenään. Ja selkeä luonne "älä jätkä uhittele" on tytöllä ja se tekeekin Pekalle hyvää ettei aina ole se joka käskee. Minun työpöytä makkarissa on ilmeisemmin molemmille mieluisa sillä sillä istutaan ja uslos katellaan ihan sovussa kunnes Pekku muistaa että täähän oli uus tyttö ja koittaa taas onneaan.

Ilmeisemmin ei ole ihan sylikissa tyttö mutta ei ole Pekkukaan (vaikka välillä Pekkua pakko-halitaan ja se on ihan yök ja eikä kuiteen pyristellä pois) mutta puskee ja purisee kovasti.

 Partsilla mukavasti jo yhdessä löhöillään ja katellaan maailmaa. Tuo tuoli on Pekun vakio mesta missä seistään selkänojaa vasten piiiitkänä ja haistellaan ulkoilmaa rakosesta ja siinnä on Lunakin jo samaa kokeillut ja kivaa vissiin oli.



torstai 8. elokuuta 2013

Kyllä elämä yllättää

Moni varmaan tietää että ollaan kateltu Pekkulille kaveria mutta ei ole viellä sopivaa löytynny. Vierailevana tähtenä on Minni-neiti välillä ollut mutta sitä harmoniaa ei siinnä suhteessa ole ollut =D No Minni aina käy välillä ja toimeen tuleevat joten neidille on meillä jatkossakin hoitopaikka. Mutta nyt.. bloggeriin kirjautuessani näin seuraamieni blogin postauksessa koti haun Luna-neidille. Ajattelin heti että meille, mutta ensin piti isännälle näyttää ehdotus. Ja kaikki arvaa miten siinnä käy.. "joo tarjotaan meidän kotia" oli vastaus. Ja sitä sitten tarjoamaan ja nyt sitten perjantainna mennään kattomaan ja noutamaan. Viikossa sen näkee että tuleeko toimeen mutta en usko suuremmin ongelmia tulevan sillä Pekku on Minninkin kanssa sellainen että leikitään mutta Minni ei halua.

Tässäkin siis kävin niinkuin Pekkulin kanssa että nopeaan ne päätökset tulee tehtyä. Tavallaan myös siinnä suhteen samalla lailla että ennen Pekkua mietittiin pitkään että otetaan täysin musta poika kissa kunhan löydetään sopiva ja siinnä meni jonkin aikaa sitten tuli Pekku meille (siitä tuolla Pekun omalla välilehdellä) ja nyt on mietitty jo talvesta että jos löytys sopiva kaveri Pekulle ja nyt näin. Minun katsantokantaani kuuluu tämä että annetaan universumin näyttää tietä ja nyt näytti näin. Joten nyt sitten meillä on kohta 3 lasta =D


Loppuun lainaan pari kuvaa tuolta Lunan nykyisen kodin blogista.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...