Oletin että Jone nousee siinnä 7.30-8.00 niinkuin on olut tapana tässä muutamana aamuna. Mutta niinkuin aina kun on jotain uutta niin Jone heräsikin vasta 9 jälkeen. Eli isi jo aamupuuhissa kun ukkeli könyää ylös ja aamupalalle.
Eli nyt ollaan sitten päivät kahestaan. Pottailu aloitetaan nyt sitten eritahtiin kun ei se oikeen ole ukkelia kiinnostanut muuten kuin lukemis paikkana. Ja muutenkin kevät tuo muutoksia Jonelle. On omaan huoneeseen nukkumaan siirtyminen ja opetellaan keräämään lelut ennen unille menoa. Nyt ne on saannut viellä olla kun on vain "leikki" huoneena ollut. Mutta ennen kuin Jone voi omaan huoneeseen nukkumaan muuttaa on tehtävä sisustusta eli tehtävä pimentävät verhot sekä Jonelle että meitin makkariin. Jone kuten vanhempansakkaan (äiti varsinkaan) ei osaa liian valoisassa nukkua.
Jonen huone tarvii muutenkin sisustusta viellä. Sängynalus laatikoita pitäs saaha. Ja pari muuta laatikkoa leluille. Yövalo ois ehkä hyvä myöskin tosin sellainen nukahtamis juttu vain.
Anttilassa on pimennyskangasta myynnissä. 6,99 (norm 9,00) euroa metri ja väreinä luonnonvalkoinen ja musta. Ajattelin että lv:tä ostan parimetriä ja teen siitä meille verhon ja Jonelle muokkaan ton nykyisen sinisen. Toki vois ostaa valmiin rullaverhon mutta haluan kuiten tehä sen ite niin saansellaiset kuin haluan. Olen myös ajatellut että sen tulevan Frida taulun lisäksi vois laittaa jonkun muunkin taulun makkariin. Ja se Jokin taulu on oleva Vallilaa. Eli ajattelin ostaa noin metrin Vallilan Huvilaa ja pingottaa sen tauluksi. Verhoja ajattelin aluks tuosta mutta liian suuri määrä tekee sekavaksi tuon kankaan. Se tulee oikeuksiinsa vain pingoitettuna. Ois muuten ihana asua jossain noista ylimmistä kerroksista. Keittiöönkin haluisin pirteämmät verhot kesäks. On noi sini/valkoiset ihan kivat mutta aika "kylmät".

Mattojakin pitäs ostaa. Onneksi Anttilassa on nyt tarjous. Perinteinen Raita"räsymatto". Jone haluaisi vihreän omaan huoneeseen.Itse ajattelin ensin Jonelle sinistä mutta kun verhot on siniset ja seinästä osa on sinistä ja osa vihreetä niin se vihreä sopii oikein hyvin. Saapahan poika päättää jo nyt väreistä sitten. Olkkariin ajattelin punaraidallista. Koot ei viellä oikein ole selvillä muuten kuin olkkariin iso matto. Jonen maton koko pitää kattoa sen mukaan miten ne kalusteet sinne asettuu sitten sängyn kanssa.
Toki Joinella on sekä Piraatti että NallePuh matot mutta ne on bukleeta ja paljain kintuin siinnä polvet kärsii vähän.

Leppäkerttu seinälamppu 19,00 Nukkuvaloksi
Lelulaatikko 13,90 Koko 32*33*29 cm (x2)

Toki Joinella on sekä Piraatti että NallePuh matot mutta ne on bukleeta ja paljain kintuin siinnä polvet kärsii vähän.
80*250 19,95 80*300 24,95 140*200 29,95

Leppäkerttu seinälamppu 19,00 Nukkuvaloksi
Lelulaatikko 13,90 Koko 32*33*29 cm (x2)

Finlaysonin muumi lakanoita olen ajatellut hankkia Jonelle pikkuhiljaa. Satumuumi-tyynyliina on nyt 7,90 ja sen ajattelin Jonelle ostaa. Ja jos kirpparilla menee jonen juttuja kaupaksi niin sitt katotaan mitä muuta Jone ostaa kesävaatteiden lisäksi.
Finlaysonilta on Saaristomuumi, Satumuumi (mu/va ja värillinen), Ruusumuumi ja Talvimuumi lakanasetit. Irto tyynyliinojakin taitaa olla ainakin Saaristomuumiin ja sitten 3 erillaista paneelityynyliinaa ( unimuumi, Yömuumi ja Nuuskamuikkunen). Nuo paneelit on 10 kpl ja niistä ajattelin meille aikuisille muutaman hankkia.
Nyt mennään kahvittelemaan ja ootellaan postia, jos se suoristusrauta vaikka tulis. Sitten kauppaan, Pottun ja makkarakastike ainesten ostoon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti