lauantai 16. toukokuuta 2009

Päivä mummolassa

Eli tänään oli päivä mummolassa kun isi oli Helsingin suunnassa.

Aamupäivästä mentiin ja hiekkalaatikko saatiin toiminta kuntoon. Jone ajeli Lokari-autollaan (keltainen auto kuvassa) ja raktorillaan.. ja juoksenteli yleistä hölkkää koirien kanssa. Päikkäritkin nukuttiin sujuvasti 1,5 h ja sitten syömään.. Menu oli: uusia pottuja ja grilli lohta ja salaattia. Lohta on jääkaapissa ootteleen isiäkin. Joka muutaman tunnin päästä kotiutuu.. Ruuan jälkeen Jone kävi Selänpään lentokentällä (paikalliset tietää mestan) kahtoos purjekoneita.. olivat ihan hangaarissa asti käynneet katteleen. Ja viikolla kuulemma menevät lisää jos on tyyni sää niin lennättään uuta hankintaansa Kärkkäisestä jossa kävivät(Jone ja Vaari ja Mummo) viime viikolla. Kotiin tullessa Jone oli ihan väsy. Iltapalaksi pyysi lämppäreitä ja niitä tehtiin. Söi ja melkeen sammui sohvalle joten jo ennen nukku-aikaa unille poika pyysi.

Kärkkäisen reissusta sen verran että tuli sieltä nyt se eka kauko-ohjattava auto sitten Tomyn punainen Ferrari.

Tämän päivän kuva saaliista osa





Nyt uppoudun uuden Modan, Novitan ja Suuren Käsityö Kerhon pariin.. Novitasta ainakin löytyi ensi vilkaisulla juuri minulle sopiva mohair neule. Tumman violettina..

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...