torstai 18. maaliskuuta 2010

Ja taas yksi vuosi mennyt

.. ja huomenna ollaan taas vuotta vanhempia. Ja missä se näkyy.. ei ainakaan älyssä. Taitaa vaan vajeta iän myötä tuo aivomassa. Ei, en aio juhlia mitenkään. Sunnuntainna saattaa olla kakkua tai oikeammin valkosuklaa-lime HyytelöKakkua. 36 vuotta ei ole tasaluku jota juhlia.. en tosin oikein ole tainut juhlia sitten lapsuuden kunnolla jos silloinkaan (en muista, emmentaali vaivaa).

Sen verran lahjon itse itseäni että tuon käsilaukun ostan mikä oli aiemmin postauksessa. En tiedä tuon herraväen lahjuksista mutta kakun teen itse ihan omasta vapaasta tahdostani. En toki epäile heidän, tai no toisen taitoja mutta tuo hyytelöinti kun ei onnistu näppärämmiltäkään ilman möykkyjä niin jätän tämän omiin käsiini.

Meillä Juhlitaan sitten Elokuussa enemmin. Jonen 4 v ja Isin 30 v päiviä *kauhistuksia* ne ei yhteensä edes ole niin vanhoja kuin minä. =D

Jos lauantainna valuttaisiin Lahteen mamman kanssa. Ja kävis vaikka KuuOmenassa kattoon jottaan kivaa. Ja ehkä jossaan sisustuspuljussa. Tosin nyt kyllä kiinnostaa enemmänkin vaateosasto. Eli Trio ja Sokos ois kait tähtäimessä ja lähteissä Isin Subi mukaan tuliaisiksi.

Nuo rastat muuten kiusaavat ja vainoavat. Väittävät että haluavat päähäni paljon aiemmin kuin minä suunnittelin. Saas nähdä kumpi voittaa minä vai rastat.

Olen myöskin sitä mekkoa sinne Heinäkuun hää osallistumiseen ettinyt. Nyt on jo rajattu kahteen. Toinen vaatii alushameen mutta pikkuvikoja. On tämä naisen pukeutuminen vaikeaa. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja sitten käy niin että mieli muuttuu mikä on naisen oikeus eli lopputulos että pari päivää ennen tapahtumaa minä laukkaan ettimässä mekkoa. Niin siinnä aina käy.

Elokuviakin odotan. Twillight Eclipseä. Haluaisin tuon töllöttää teatterissa vaan miten käy. Haluaako isäntä ja kestääkö selkä, kun ne teatterin penkit ei niin kuuluisia ainakaan siitä mukavuudestaan ole. Myös Liisa Ihmemaassa By Burton odottelin mutta nyt en tiedä sittenkään. Kuulin että se on Burttonin elokuvaksi huono. Depp valkoisinen naamoineen ja Burttonin akka hulluna niinkuin melkeen aina. Psykedeeliset maisemat ja juoni vailla päätä ja häntää poukkoilee. 3D kuulemma näyttävä mutta elokuva itsessään puuduttavaa jauhantaa.. Ehkä se on nähtävä.. en tiedä..


Kuvaksi Myka Jelinaa
Omistan muuten laukkupeilin ja 2 avaimenperää Mykalta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...