Niin ne alkaa pikkuhiljaa tuon poitsun työt. Huomenna on ensimmäinen Päiväkotiin tutustuminen. Ensin mennää pihaleikkeihin tutustumaan klo10.00 huomen aamulla ja sitten samalla sovitaa toinen kerta jolloin mennään tutustumaan sisäleikkeihin ja muuhun toimintaan. Sitten 15.4 alkaakin 3 pv viikossa oleva päiväkoti. Ensin mennään sillä että 3 pv vko / 5 h pv eli 15 h viikko ja jatkossa katotaan jos sitten lisätään niin että esim 5 pv vko / 5 h pv eli osa-aikaisena kuiten. Sitten Jos pääsee töihin niin koko päiväiseksi tai tarpeen mukaan. Siellä ne kattovat sitäkin että jos sitä tarvetta siihen kodin ulkopuolella olevaan ohjattuun toimintaa on enemmin niin sitten koko päiväiseksi jossain vaiheessa. Jos ei niin sitte mennään eskari ikään tuolla osa-aikasella. Ei siihen eskariinkaan enään niin paljon aikaa ole. Elokuussa 4 v ja sitten 6 v eskariin eli eipä tässä montaa vuotta ole. Tuo on tosin hyvä että se eskari on siinnä samassa rakennuksessa ja kaverit sitten säilyy. Suurin osahan menee myöskin samaan kouluun. 3 vuotta ja meillä on ekaluokkalainen poika.
Tänään kolis postiluukusta Bodenin kuvasto. Jone sitä laset kuvastoa katteli ja ihasteli vaatteita. On pojalla hyvä maku. Ajattelin nimittäin sieltä hankkia ainakin yhden maastopökät joissa poikkastavat puntit ja pari paitaa ja ehkä shortsitkin. Saas nähä nyt mitä sieltä löytyy kun pääsen ihan ittekseen kattelenn kahvikupin kanssa. Naisten osastolla oli ainakin pika silmäyksenä pari kivaa hametta ja kengät sekä gardigani.
Nyt me mennään Jonen kanssa Anttilaan kattomaan vähän lankaa eli jos siellä ois sopivia seuraavaan projektiin. Epäilen että tilaukseks menee mutta kattotaan. Haluan nimittäin tälläiset raikkaat ja kirkkaat värit kuin kuvassakin.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti