Ei meillä ei ole adventti kynttelikköä vaan iha tuikkusia palamassa.
Eilen oltiin Lahdessa ja olihan taas rankka reissu.. ostos puolella ei löytynnyt lähellekkään kaikki mitä piti mutta jotain kuiten. Jonen lego lahja eli palolaitos legoja tuli kyllä sekä muutama muukin lahjus. Joulukoristeitakin tuli hankittua ja mummojen lahjuksetkin on paketissa.. muutamat muutkin lahjat. Syömässä käytiin perinteisesti StakeHousessa aamupäivällä. Illalla sitten tehtiin perinteiset joululahjaostospäivä ruokailut eli haettiin Bellasta pitsat. Kerran tai kaksi vuoteen haetaan Bellasta pitsa. Tämä oli toinen kerta tänä vuonna.. edellinen oli tuossa loppukesästä kun Jone halusi hakea pitsaa pitseriasta..
Cittarista hajettiin TexasPete Chiliä kun sitä ei Kouvolasta saa. Ostin myös Hershey's suklaa siirappia kerran sitä ny kohille sattui. Suomesta ei Hersheyn tuotteita pahemmin saa.. Helsingin WTC-kauppa taitaa olla yksi harvoista paikoista. K-market ketjujen Cittarit ja muutamat muut kaupat kauppiaasta riippuen on myös ottanut ameriikan herkut kauppoihin. Olemme testanneet suklaista ButterFinger, 5th Avenue ja muutaman muun eikä ne kyllä alas menneet joten totesimme että kyllä ameriikan ihmiset syö huonoa suklaata. Hersheyn suklaat on laadukkaampia mutta myös vähän hintavampia..
Tänään me käytiin Amarillossa syömässä kun napero oli mummolassa.. nyt on ravintola syömiset taas vähäks aikaa hoidettu.. huomenna tuttu ja maukas makkarasoppa.
Tänään illalla myös paljastettiin poitsulle LegoJoulukalenteri kun on ollut havaittavissa huolestuneisuutta kalenterin johdosta. Sitä huokaili ja virnuili poika oikeen pitkän kaavan mukaan. Helpotti ilmeisemmin siis huolta kun sai katella ja hypistellä kalenteriaan..
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti