Hyasintteja tavan kuvauksella ja makrolla.
Töissä ikkunat vuotaa vettä sisään ja isännöitsiä vaan sanoo että voi voi ei tehä mitään. Ihan oikeesti ajattelen ettei ole minun ongelma tuo. Ei jaksa kiinnostaa moinen jolle minä en voi mitään ja se on pomon ongelma minä vain teen toimistotyöt.

Löysin pari viikkoa sitten tälläisen melkeen 20 cm korkean lasisen hopeanvärisen
kuusen hintaan 5 euroa Anttilasta.. Oisin ostannut useammankin vaan kun ei ollut..
Ensin on kynttilän valossa kuvattu kun vieressä on köyhishopea laseja lyhdyssä
valaisemassaja sitten päivänvalossa kuvattu.
Tänään käytiin tiimarissa ostamassa askartelutarvikkeita eli ohjattua toimintaa Jonelle ensiviikolle että minä kerkiän tekemään suurimman osan tekemisistäni. Lahjat on melkeen kaikki hankittu ja leivonnaisten tarvikkeetkin melkeen kaikki myös. Tänä vuonna on jokaiselle vähän erillaista että ei kaikki saa samoja leivonnaisia. Toiseen mummolaan menee Bostoni mutta muualle ei. Toiseen mummolaan mennään aattona syömään kun mummo menee joulun jälestä töihin. Toiseen sitten Tapaninpäivänä pitemmän kaavan mukaan siskoja kattomaan.
Tontut tuli meille Lahdesta ja Talo myös.. Poro huopaalusta on viimevuodelta.
3 kommenttia:
makro ja supermakro kaipaa yleensä jalustaa kuvatessa kun käsin ei pysty pitämään niin tärähtämättä etteikö se näkyisi kuvassa. Ite huomasin että kaikkein parhaat makrokuvat tulee jos viitsii laittaa jalustan ja käyttää etälaukaisinta jolloin edes se nappulan painaminen ei väräytä kameraa.
Onneksi on TYÖPÄIKAN ikkuna joka vuotaa eikä esim kodin.. inhahan s eon kosteassa töitä tehdä mutta minkäs teet jos ei kerta isännöitsijää mahdolliset homeet kiinnosta.
Kaunis pikkukuusi :)
tuo hyasinttien tärähdys makroissa on oikeastaan aika kiva mutta muuten se on esim korujen kuvauksessa vaikeaa jos ei saa tasaselle alustalle.
Ei siinnä kait muuten olis ongelmaa siinnä ikkunassa mutta kun se on massiivisen suuri eli yli puolet seinästä niin sen vaihto ja muut tähän aikaan vuodesta on aika vaikea. Se kun on viimeinen talo siinnä torin tornitaloissa missä ei remppaa viellä ole aloitettu ja aloitetaan vasta ensi kesänä..
http://www.lakenetti.fi/product_details.php?p=643
mä ostin jostain halpakaupasta vastaavan pikkujalustan.. jalat saa käänneltyä ja vääneltyä vaikka miten ja saa hyvin kuvattua aika pieniäkin yksityiskohtia, juuri passeli esim koruille ja muille pikkujutuille joiden kuvaaminen tärähtämättä voi olla tosi vaikeaa..
ikkunanvaihtohan on kohtalaisne nopsa homma.. meillä mummon kerrostalossa vaihdettiin isot olohuonene ikkunat viimetalvena isoilla pakkasilla.. nosturilla ikkuna partsille.. vanha pois, uusi elementti paikalleen ja uretaanit väliin.. aikaa meni 20 minsaa.. Mutta ymmärtäähän sen jos sinne kerta on ensikesänä tulossa remontti niin nyt ei paljon kannata uutta vaihtaa.. rahanhukkaa kun ei kuitenkana iahn halpoja nuo nykyiset ikkunaelementit.
Lähetä kommentti