sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Maalia ja ideoita ja muuta

Kun sitä on niin onhan se maalattava. Ensin maalattiin punaisella ja sitten mustalla.. tuoleja enemmänkin. No kun sitä maalia on edelleen.. nyt mennään hopialla sellanen kukka-alusta, metalli hässäkkä.. ja Jonen vanhat lelulaatikot. Mustalla pieni ja valkoisella iso.

Kukkahässäkkä (kuvaan kunhan se on valmis) oli vihreä ja ruosteinen.. siinnä on pyörät alla ja on metallia. Hopeaa maalia pintaan ja viimesellä kiekalla sitten hileitä. Idea on että siihen laittas tohon partsin kulmaan Tuijan talveksi ja siihen sitten valot.

Lelulaatikot Jone sai ristiäislahjaksi aikanaan ja monta kertaa on pyörät irronneet ja pohja istuttu irti niistä. Pyörät pois ja maalia pintaan. Poika kun ei niitä enään käytä niin laitetaan muuhun käyttöön. Lanka laatikoiksi ja toinen vaikka vilteille ja sellaisille. Pienemmästä tulee musta ja sisään laitan pari purkkia joihin saan puikkoja ja koukkuja. Mahtuu sinne lankaakin lisäksi. Isompaan sitten katellaan mitä sinne menee.


Kunhan nämä syyskuun maalailut saan tehtyä niin laitan sitten kuva kokoelmaan aikaan saannoksistani yhteen postiin.

Villalanka kutsuu jo kovin mutta viellä hetken saa ootella. Oma Lohikäärme huppu odottaa lankaansa (Ehkä Drops Eskimo) mutta isoveikkaa on paljon.. Löytöjäkin tein eikä maksanu mitään.. siis siivosin kaappia ja kattelin että jaa tällästäkin lankaa on enkä muista että millon ostettu. Eipä tarvi lanka kaupoille mennä hetkeen.. no ehkä ens kuussa. Jone tarvii kaikki villasukkansa uusia, lapasia parit ainakin. Siitä uudesta isoveikan kellertävän värisestä haluttas tehä ihan perus villatakki itelle. Tosin niin siitä punasestakin.. Potter neule lehden Mudblood neule ehkä.

Kuva osastoon tulee pinkki nenäinen Aamu Luna ja hyllynpäälys Monsteri-Pekka.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...