tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tutustumis Käynti

Tänään se oli sitten.. se ensimmäinen käynti PäiväKodissa. Jone oli ihan innoissaan. Ensin ulkona tavattiin kaikki Jonen ryhmän "tädit" ja muita tätejä ja lapsia. Myöskin siis niitä jotka on Jonen ryhmässä. Anita, siis se Jonen ryhmän täti on vähän vanhempi ja 2 muuta ryhmän tätiä on nuorempia eli menee niin että on 1 täti ja 2 lastenhoitajaa.

Ulkona leikkiminen sujui vauhdikkaasti. Poikien ja tyttöjen seuran katosi poitsu nopiaan. Sisällä tutustuminen sujui samaan tyyliin tosin siinnä kun riisuttiin ulkovaatteita Jone vähän on vilkkaampi kuin muut mutta rauhoittuu varmasti rytmiin kunhan aloittaa päivittäis palveluksen. Rappuja siellä on paljon ja Jonen ryhmän leikkihuone on ylimmässä kerroksessa. On nukkuhuonekkin mutta sitä ei Jone nyt ainakaan tarvitse. Kaikki siellä rauhottuu pötkölleen ruuan jälkeen mutta kun meillä tulee rytmi tuon osiksen takia olemaan erillinen. Eli 8 mennään ja sittn tuossa 12-13 välillä hajetaan. Aamupalan ja lounaan Jone syö siellä.

Ostoslistalle tuli sisätossut ja kurahousut ja kuratakki kevääksi. Reppua ei tarvitte kun siellä on lapsille omat varavaate laatikot eli ei aina tarvi mukana riepottaa.

Olishan tuo halunnu heti jäädä sinne ja ens viikolla on toinen käynti.

2 kommenttia:

VINNIENNA kirjoitti...

ostoslistalle myös kurahanskat

t: vastavierailulle tullut perhepäivähoitaja, Kotikolon Vinski

Juliet Jones kirjoitti...

Kiitos muistutuksesta =D ne meinasitvat ihan unohtua. Nytten ovat hankittuna nekin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...