tiistai 16. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa

Jonkun aikaa on vierähtäny edellisestä postista. No syyhän on selkeä eli kaikki ollaan meillä kärsitty tästä influenssa kauden helmestä eli sairastettu on oikeen urakalla koko sakki. Mutta nyt elo jo voittaa joten kevättä kohden sano mummo lumessa tai jotaan.

Kevät se selkeesti tulee.. Kivi-messut Lahdessa lähenee ja sinne jo päivä varattu ja samalla reissulla kun se siinnä mutkassa on mennään Plantageniin. Muutenkin sen kevään tulon huomaa käsitöissä. Värit kirkastuu ja virkkuukoukkukin jo huutelee välillä.

Kesää kohden tilasin jo uusia My Bottleja. Entiset rupee olee vähän kuluneita ja kierteet jo sen verran kuluneet että ainekin yks vuotaa laukussa pyöriessään. Kivasti oli tullu uusia värejäkin korkkeihin. Meillä nämä menee muutenkin kun vesi pulloina. 4 mustaa on nyt mutta tilasin muita värejä lisäksi. Viinirypäleitä, vesimelooni kuutioita, hedelmä salaattia muutenkin, smoothieita ja mehuja. Jääkahvia ja pojalla on joskus karssut näissä. KissanPoika kun tuppaa viskelemään kaveri karssut pussista pitkin lattiaa ja kupissa se istuu niien päällä. Ei tykkää poika kissan pieremistä karssuista =D.


Tukka pysyy Pinkkinä vaikka tyvi on tummentunut selkesti kasvun myötä n.2,5 cm joten blondata pitäs mutta ootelkoon nyt se viellä ja saakoon Pinkkiä välillä päälle vaikka ei se paljon peitä sitä. Kasvu on ollu aika ok vaikka ei biotiinia ole nyt ollutkaan lisänä. Nyt ois tarkotus taas ostaa heppa bio pariksi kuukaudeksi ja sitten kun tämä tästä kasvaa  (nyt on niiiiin eri mittaa joka suunnalla) niin Inkalle leikkuuttamaan Toukokuussa. Palaamme Polkkatukka osastoon. Tälläseen Selene tukkaan mikä mulla sen yhden vuosikymmenen oli 20-30 vuotiaana. Väri pysyttelee nyt ainakin jonkin aikaa Pinkkinä.. vaaleena ja kylmänä tai vähän kirkkaampana, riippuen värjäyksestä aina =D Se kun sattuu tuleen mitä tulee millonkin. Syksyllä sitten kattelen että mitä sitten, muuttuuko väri vai ei.


Eli tähän malliin. Kuva 2001 otettu. Väri ei tule tuo olemaan enään koskaan =D ja kuva on niiiin auringon valottama että saako tosta mitään tolkkua. Muista tosin kuvan oton.. edellisenä päivänä leikattu ja värjätty AirColor Flame:llä ja edestä Tangerinella ja kaveri otti kuvan ennen festareille lähtöä. Mulla on muuten vielläkin nuo violetit aurinkolasit olemassa ja jopa ehjänä.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...